Hei Marbella ja hei hei Marbella !

Hello Marbella ja hei hei Marbella.

Nyt voi kyllä sanoa, että tämä viimeinen 6 viikkoa on ollut kyllä yhtä huonoa tuuria huonon tuurin perään. Kävin tosiaan kaverin luona viikon mittaisella pika visiitillä, piti olla tosiaan kauemmin mutta alko sattuu ja tapahtuu niin paljon, että ajattelin et nyt tarvii ottaa pikku happi rako.

Tosiaan Barceloonasta tuli se äkkilähtö ja matka jatkui kohti etelää. No sain ihan jäätävän flunssan koko viikoksi ja eipä hirveesti tullu nautittua auringosta eikä muustakaan. Tuli oltua yksi kolme tuntia ulkona ja otettua nämä 3 kuvaa 😅

No mennään tähän otsikkoon ja siihen miksi olen nyt Suomessa käymässä. Marbellaan mun piti tosiaan jäädä vähän pidemmäksi aikaa, mutta siellä oli minusta ja muista johtumattomista syistä järkyttävää kämppä säätöä taas 🙄Joten matkalaukku elämä oli vähän liian raskasta nyt tähän väliin.

Viikonloppuna sattui myös todella ikävä tapahtuma, missä minulle meinasi oikeasti sattua todella pahasti ja se teki tietynlaisen pisteen iin päälle, että nyt täytyy saada hetki olla vähän jossain yksin ja rauhottua. Aika isot traumat jäi ja hetki niitä pitää sulatella. Voin tätä tapahtumaa joskus vähän enemmän avata, kunhan olen itse saanut tätä vähän omassa päässäni parempaan tilaan. Fyysisesti olen ihan ok, nilkka on nyrjähtänyt mutta muuten olen yhtenä kappaleena.

Päätin kuitenkin hetken mielijohteesta maanantaina illalla ostaa lennot Suomeen ja lensin eilen Helsinkiin. Tulin tosiaan hakemaan nyt uuden passin ja hoidan nyt nämä pankki ja muut asiat, mitä mun piti tulla kuun vaihteessa hoitamaan.

Noh, kulttuuri shokki on valtava ja tää sää 😱 Herranjumala täällä on kylmä!!!! näin puolentoista vuoden jälkeen 😅 En mä pysty täällä viikonloppua kauempaa kyllä olemaan Haha 😅. Suomi ei lähde minusta , mutta minä kyllä lähden Suomesta hyvinkin pian takaisin sinne missä on lämmin.

Huomenna vielä täysipäivä asioiden hoitoa ja sitten lähden metsänkeskelle Itä-Suomen perukoille kuuntelee mitä se metsä vastaa, kun sinne huutelee. Eli landelle hengittelee puhdasta ilmaa. Tai siis saunassa luultavasti istun koko 4 päivää, kun ei täällä muuten tarkene 😂

 

Ensi viikolla sitten uudet kohteet ☺️ ❤️

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*